Kedon ja niityn kasvien näkymätön talviuni

Ruissalon kedot ja niityt ovat ruohovartisten kasvien valtakuntaa. Syksyllä kuitenkin kasvit lakastuvat pois, yksi toisensa jälkeen. Kasvit eivät voi muuttaa talveksi etelään, vaan niiden on selvittävä täällä ympäri vuoden. Ne selviävät talvesta uusien yksilöiden siemeninä tai maan alla juurakoina, maavarsina tai sipuleina. Maanalaisina rakenteina talvehtivat kasvit varastoivat syksyn tullen tärkkelystä vararavinnoksi seuraavaa kasvukautta varten. Kasvien siemenet puolestaan ovat hyvin kylmyyttä ja kuivuutta kestäviä, mutta niissä on vähemmän vararavintoa kuin isossa juurakossa ja itäminen tapahtuu hitaammin. Toisaalta siementen etuna on mahdollisuus levittäytyä uusille kasvupaikoille. Siemenessä on uuden kasvin aihe, alkio sekä pieni vararavintopaketti kasvun ensihetkille suojakuoren alla piilossa. Kedon ja niityn kasvit ovat siis talvenkin olemassa, mutta vain eri muodossa.