Ruissalon kedot
Kedot ja niityt ovat niukkaravinteisia, avoimia elinympäristöjä, jotka ovat syntyneet laidunnuksen ja heinän korjuun myötä. Niitä kutsutaan perinnebiotoopeiksi, joille on vuosisatoja kestäneen käytön myötä kehittynyt omaleimainen, rikas ja muusta ympäristöstä selvästi poikkeava lajisto. Maatalouden ja yhteiskunnan muuttuminen ovat ajaneet perinnebiotoopit ahdinkoon ja tehneet niiden lajistosta uhanalaisen. Suomen kaikista uhanalaisista lajeista neljäsosa elää juuri perinnebiotoopeilla, erityisesti kuivilla niityillä eli kedoilla. Jäljellä olevia ketoja ylläpidetään raivaamalla, niittämällä ja laiduntamalla.
Kedoille – eli kuiville niityille – on ominaista matala ja harva kasvillisuus, ajoittainen kuivuus ja vähäravinteisuus. Erityisen kuivia ovat kedot, joilla maaperä on hyvin ohut ja kalliopeite ja kivet pistävät esiin. Niitä kutsutaan kalliokedoiksi. Tyypillisiä kasvilajeja kedoilla ja kalliokedoilla ovat esimerkiksi ketoneilikka, kissankäpälä, keto-orvokki ja huopakeltano. Ne kukkivat näyttävästi ennen kuin loppukesän kuivuus lakastuttaa kasvillisuuden. Monipuolinen kasvilajisto elättää niityillä myös suuren määrän päiväperhosia, kovakuoriaisia ja pistiäisiä.
