Sammakoille ja käärmeille talvi on todellista hiljaiseloa
Sammakkoeläimet ja matelijat ovat vaihtolämpöisiä, joten ne eivät kykene säätelemään ruumiinlämpöään kuten nisäkkäät ja linnut. Säiden viilentyessä niiden elintoiminnot ja liikkeet hidastuvat ja ravinnon samalla vähetessä niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vaipua talveksi kylmänhorrokseen. Horroksessa sammakoiden ja käärmeiden aineenvaihdunta hidastuu niin alhaiseksi, että ne juuri ja juuri pysyvät elossa. Niiden ruumiinlämpö laskee lähelle nollaa ja elimistö käyttää säästeliäästi kesän aikana kerättyä ihonalaista vararavintoa välttämättömien elintoimintojen ylläpitämiseen. Horrosta kestää Ruissalossakin liki puoli vuotta.
Yölämpötilojen laskiessa lokakuussa nollan tuntumaan, lopettavat Ruissalon sammakot syömisen ja hakeutuvat talvehtimispaikoilleen. Useimmiten sellaisena toimii riittävän suuri lammikko tai merenlahti, jonka pohjamudassa sammakot viettävät seuraavat kuusi kuukautta horrostaen. Osa saattaa talvehtia myös maakoloissa routarajan alapuolella. Myös manterit eli vesiliskot talvehtivat joko pienvesien pohjamudassa tai maakoloissa.
Ruissalossa tavattavat kaksi käärmelajia, kyy ja rantakäärme, horrostavat nekin kylmän talven yli. Kyykäärmeet hakeutuvat syys-lokakuussa kivenkoloihin tai maan alle paikkoihin, jotka pysyvät läpi talven mahdollisimman tasalämpöisinä. Suositut talvehtimispaikat ovat käytössä vuodesta toiseen ja niissä voi olla kymmeniä, jopa satoja käärmeitä. Samassa onkalossa voi myös talvehtia sammakoita, jotka kesällä olisivat käärmeille haluttuja saaliita. Ihmisten sanonta ”Sopu sijaa antaa.” pätee hyvin sammakkoeläinten ja matelijoiden yhteisiin talvehtimispaikkoihin. Rantakäärmeet aloittavat horroksensa hieman kyitä aiemmin ja ne suosivat rannan lähellä olevia kivikasoja ja louhikoita.
