Viileä alkukesä voi viedä marjat metsästä
Varpukasvit – mustikka ja puolukka – viihtyvät hyvin kangasmetsissä. Tuoreissa kangasmetsissä viihtyvä mustikka kukkii toukokuun lopulla pienin, punertavin ja ruukkumaisin kukin. Kukinnan onnistumisesta riippuu kesän marjasato; viileä jakso vähentää pölyttäjien määrää ja pahimmassa tapauksessa halla voi suoraan palelluttaa kukinnot. Useimmiten tätä vaaraa ei saarilla ole, joten Ruissalossa pääsee heinäkuulta eteenpäin herkuttelemaan mustikoilla. Kuivemmilla kankailla kasvava puolukka kukkii vasta kesäkuussa, jolloin säät ovat useimmiten jo kesäisemmät ja siksi se on monesti satovarmempi kuin mustikka.
Ruissalon kangasmetsät
Kangasmetsä on viileän ilmastovyöhykkeen metsätyyppi ja siksi Suomen metsistä valtaosa, peräti 99 % on kangasmetsiä. Kangasmetsän tyyppi riippuu maaperän ravinteisuudesta ja kosteudesta. Ruissalossa yleisimpiä ovat tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, jotka ovat kosteampia ja ravinteikkaampia elinympäristöjä kuin kuivat kangasmetsät. Tuoreiden ja lehtomaisten kangasmetsien valtapuuna on kuusi, mutta viihtyvät siellä myös koivu ja mäntykin. Ruissalon erikoisuutena ovat mänty-tammikangasmetsät. Kangasmetsälle tyypillistä varpukasvillisuutta hallitsee mustikka ja maanpintaa peittävät sammalet.
Metsien hoitoa luontoarvojen suojelemiseksi
Ruissalossa ei harjoiteta metsätaloutta eli kaadeta puita taloudellisesti hyödynnettäviksi. Sitä vastoin pienialaisia kohteita voidaan hoitaa luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten eliölajien turvaamiseksi. Esimerkiksi vanhojen ja huonokuntoisten lehmusten oksia on typistetty harvinaisen erakkokuoriaisen suojelemiseksi. Näin puut eivät kaadu syksyn myrskyissä ja lahopuusta riippuvaisen kuoriaisen toukille riittää ravintoa ja suojapaikkoja. Samalla suojellaan muitakin pystylahopuussa eläviä sieni- ja hyönteislajeja. Mikäli kuuset uhkaavat varjostamisellaan heikentää tammen uudistumista, poistetaan niitä tarpeen mukaan. Usein parasta metsien ”hoitoa” on kuitenkin se, että metsien annetaan kehittyä rauhassa ja omissa oloissaan.
Lehtomaisilla kankailla, siis hieman kosteammissa olosuhteissa, kenttäkerroksessa kasvavat myös sinivuokko (Hepatica nobilis), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), metsämaitikka (Melampyrum sylvaticum) ja kevätlinnunherne (Lathyrus vernus). Sammalista esimerkiksi kauniina ruusukkeina kasvava lehtoruusukesammal (Rhodobryum roseum) voi kasvaa lehtomaisilla kankailla.
Oravanmarja on yleinen, kangasmetsän kuusten varjoissa viihtyvä kukkija. Lajin punaiset marjat ovat myrkyllisiä, eikä niihin liitetyn orava-nimen alkuperä ole tiedossa. Sen tieteellinen nimi (Maianthemum bifolium) sentään kertoo paljon kantajastaan: sukunimi Maianthemum kertoo kukinta-ajan, ”toukokuun kukka” ja lajinimi bifolium tavallisimman rakenteen, ”kaksilehtinen”.
Metsätähti (Trientalis europaea) on toinen kangasmetsien vakioasukas. Sitä tavataan koko maassa Saaristomereltä tuntureille asti. Sen valkoiset kukat pääsevät oikeuksiinsa tummassa metsässä, jossa ne loistavat pienten tähtien lailla. Osuva nimi siis! Hyönteiset eivät kuitenkaan ole erityisen kiinnostuneita kukista ja pääasiassa metsätähti leviääkin kasvullisesti, maarönsyillä.
Oravanmarja, metsätähti ja muut kangasmetsän kaunistukset
Valtaosa Ruissalon kangasmetsistä on lehtomaisia ja tuoreita kangasmetsiä. Tuoreiden kankaiden kenttäkerroksessa viihtyvät mustikan lisäksi mm. oravanmarja (Maianthemum bifolium), metsätähti (Trientalis europaea), käenkaali (Oxalis acetosella) ja pikkutalvikki (Pyrola minor).
Lahopuu on olennainen osa luonnontilaista metsää. Sitä voi olla pystyssä seisovina keloina ja jo kaatuneina maapuina jopa 100 kuutiota hehtaarilla eli noin kolmasosa kaikesta puusta. Tehokkaan metsätalouden myötä on lahopuun määrä pudonnut murto-osaan tästä ja siitä riippuvaiset lajit ovat nopeasti harvinaistuneet. On arvioitu, että lahoava puuaines on ravintoa tai elinympäristö noin 5000 eri lajille Suomessa. Ne eivät siis voi elää ilman lahopuuta.
Puun kuoleman jälkeinen elämä
Aikanaan komeinkin puu vanhenee, heikkenee ja lopulta kuolee. Se voi seisoa vielä kuolleenakin pystyssä vuosikymmeniä, mutta jossain vaiheessa myrskytuuli vääjäämättä kaataa puuvanhuksen. Pystyyn kuollut tai maassa makaava puunrunko ei kuitenkaan ole eloton, vaan päinvastoin, se on täynnä elämää. Lukemattomat hyönteis- ja sienilajit ovat erikoistuneet käyttämään ravintonaan ja hajottamaan kuollutta puuainesta. Sienien rihmasto tunkeutuu puun rungon sisälle ja pistiäisten sekä kovakuoriaisten toukat kaivelevat käytäviään kuoren alle ja lahoavaan puuhun. Pikku hiljaa runko hajoaa ja sen sisältämät ravinteet kierrätetään takaisin muiden käyttöön. Tämä hidas ja melko näkymätön hajotusprosessi on elinehto koko metsäekosysteemin toiminnalle.
Tammenterhon opastuskeskus perustettiin vuonna 1995 ja se sijaitsi aiemmin Rantapromenadin varrella saaren alkupäässä. Telakka-alueella sijaitsevien tilojen siirryttyä kesäkuussa 2016 hinaajavarustamo Alfons Håkansin hallintaan opastuskeskus muutti Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen. Samalla opastuskeskuksen nimeksi vaihdettiin Ruissalo Info.
