Tammi on Ruissalossa myös ekologinen avainlaji, josta lukemattomat muut eläin-, kasvi- ja sienilajit ovat riippuvaisia. Niille tammi tarjoaa ravintoa, elinympäristön, pesäpaikan, suojan pedoilta tai vaikkapa mukavan onkalon päivätorkuille. Jopa kuollut ja kaatunut tammen runko tarjoaa vielä vuosikymmeniä korvaamattoman tärkeän elinympäristön monille sienille ja kovakuoriaisille. Ilman tammia ei näitä lajeja olisi olemassa.
Suomessa tammi esiintyy luontaisen levinneisyysalueensa pohjoisrajalla, vain lounaisrannikon tuntumassa (ns. hemiboreaalinen metsävyöhyke, jota myös tammivyöhykkeeksi kutsutaan). Jääkauden jälkeen, noin 7000 vuotta sitten, meillä vallitsi pidempi lämpöjakso, jolloin tammimetsät levittäytyivät Oulun korkeudelle asti. Ilmaston viileneminen kutisti tammivyöhykkeen nykyiseksi kapeaksi nauhaksi Lounais-Suomeen ja pohjoinen havumetsävyöhyke (taiga) tuli muualla vallitsevaksi. Mikäli tämänhetkinen ilmaston lämpeneminen jatkuu, on taas odotettavissa tammivyöhykkeen laajeneminen sisämaahan ja kohti pohjoista.
Historiallisilla tammilla on joka päivä tärkeä tehtävä
Ruissalossa kasvaa Suomen laajin tammimetsä, jonka vanhimmat yksilöt ovat yli 400 vuotiaita, siis jo 1600-luvun alussa itäneitä. Tammen elämä saattaa äkkiseltään vaikuttaa tylsältä paikallaan juromiselta, mutta tämä on harhaluulo! Joka kesä tammi kasvaa pikkuisen isommaksi, tuottaa uudet silmut seuraavaa kesää odottamaan ja lisääntyy eli tuottaa tammenterhoja, uusien tammien alkuja.
Pähkinäpensaan pähkinät ovat syötäviä ja aiemmin niitä on yleisesti käytetty ravinnoksi. Nykyään kaupan hasselpähkinät saadaan lähisukuisesta lajista ja meikäläisen pensaan pähkinöistä nauttivat oravat, metsähiiret, närhet ja pähkinähakit. Syksyn sadonkorjuu onkin niille kiireistä aikaa ja samalla ne tulevat levittäneeksi pähkinäpensaita uusille kasvupaikoille.
Pähkinäpensas on tuulipölytteinen. Se kukkii varhain keväällä, maalis-huhtikuussa ennen lehtien puhkeamista. Tällöin siitepöly pääsee esteettömämmin lentämään heteistä emikukinnoille. Hedekukat ovat noin 5 cm pitkiä, kellertäviä norkkoja. Emikukinnot ovat pieniä, alle 5 mm pituisia punaisia tupsuja. Osalle ihmisistä pähkinän kukinta aiheuttaa allergisia oireita.
Kasvaako Suomenkin metsissä pähkinöitä?
Kyllä! Pähkinäpensas on meillä lämpimien, suojaisten ja ravinteikkaiden rinnelehtojen laji, jonka levinneisyys rajoittuu lounaisrannikon tuntumaan. Pensas on helppo tunnistaa pystystä muodosta ja liki toisissaan kiinni kasvavista, 10 – 20 rungosta sekä karvaisista ja pehmeistä lehdistä.
Lepakoiden poikaset syntyvät Ruissalossa juhannuksen jälkeen, joillain lajeilla vasta heinäkuussa. Lepakkonaaras hoitaa poikastaan huolellisesti, ja poikkeaa imettämään ja lämmittämään sitä jopa kesken öisten ruokailulentojensa. Lepakonpoikaset kehittyvät nopeasti ja osaavat lentää jo muutaman viikon ikäisinä. Heinä-elokuun vaihteessa ne alkavat käydä emojen kanssa saalistuslennoilla. Poikasten tultua lentokykyisiksi lisääntymisyhdyskunnat ainakin pohjanlepakoilla yleensä hajoavat, ja lepakot siirtyvät uusiin päiväpiiloihin.
Ruissalon valoisat kesäyöt tarjoavat hienot puitteet lepakoiden havainnointiin vaaleaa yötaivasta vasten. Uuden ulottuvuuden lepakoiden tarkkailuun tuo lepakkodetektori, laite, joka muuntaa lepakoiden päästämät korkeat kaikuluotausäänet ihmiskorvin kuultavalle tasolle. Detektorin avulla lepakoita on helpompaa löytää, ja se mahdollistaa myös lepakon määrityksen laji- tai ainakin sukutasolle.
Ruissalossa on tavattu yhdeksän Suomessa tavatuista 13 lepakkolajista. Pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö ovat saarella vaihtelevan yleisiä. Myös pikkulepakko lisääntyy nykyisin Ruissalossa, mutta isolepakko ja vaivaislepakko ovat harvinaisia vieraita. Ruissalon lepakoiden tähti on kuitenkin harvinainen ja erittäin uhanalainen ripsisiippa, jota ei Suomessa tavata säännöllisesti juuri muualla kuin Turussa.
Ruissalon lepakot: Perhe-elämää lisääntymisyhdyskunnassa
Touko-kesäkuun vaihteessa lepakkonaaraat kerääntyvät lisääntymisyhdyskuntiin. Lisääntymisyhdyskunnan päiväpiilo sijaitsee jossakin lämpimässä paikassa, esimerkiksi talon ullakolla, puun kolossa tai pöntössä. Samat yksilöt käyttävät samoja paikkoja vuodesta toiseen. Koiraat viettänevät kesää yksikseen tai pienissä ryhmissä, mutta esimerkiksi vesisiippakoiraat voivat oleskella samoissa paikoissa lisääntyvien naaraiden kanssa.
Ruissalon tammien suojeluun on kiinnitetty huomiota jo 1500-luvulta lähtien – alun perin tosin arvokkaan rakennusmateriaalin saamiseksi. Nykyään saaren luontoarvojen säilyttämisessä tärkeintä on lehtoalueiden suojelu ja niillä kasvavien tammien suosiminen. Metsien hoito koostuu pääasiassa kilpailevan puuston harvennuksesta. Ruissalossa yleisimpänä uhkana on istutusperäisen vaahteran levittäytyminen metsiin toisin kuin muualla Suomessa tavanomaisempi havupuiden aiheuttama varjostus ja happamoituminen. Myös tammen uudistumisen turvaaminen on tärkeää, jotta saaressa kasvaisi eri-ikäisiä tammia. Kaatuneitakaan puita ei korjata pois, vaan niiden annetaan lahota rauhassa niillä sijoillaan rikastuttamassa saaren jäkälä-, sammal-, sieni- ja hyönteislajistoa.
Ruissalon metsien hoidossa suositaan tammea ja suojellaan lehtoja
Ruissalosta löytyvät Suomen laajimmat ja arvokkaimmat tammi- ja lehtometsät. Niiden ansiosta saari on monelle uhanalaiselle, tammesta riippuvaiselle lajille ainoita esiintymispaikkoja Suomessa. Tammi on ekologinen avainlaji, joka satoja vuosia kestävän elämänsä aikana tarjoaa ravintoa ja suojaa lukemattomille muille lajeille; yksistään 500 hyönteislajia on tammesta riippuvaisia. Vielä kuolemansa jälkeenkin lahoavat tammet ovat tärkeitä harvinaisten jäkälien, sammalten, sienten ja selkärangattomien elinympäristöjä ja ravinnon lähteitä. Myös lukemattomat nisäkäs- ja lintulajit ruokailevat ja pesivät tammikoissa. Suojelemalla tammia suojelemme samalla koko luonnon monimuotoisuutta ja kaikkia näitä lajeja.
Erakkokuoriaiset elävät vanhojen tammien sekä muiden iäkkäiden lehtipuiden onkaloissa, joissa niiden toukat syövät maatuvaa lehtihumusta sekä muuta eloperäistä ainesta. Erakkokuoriaisen toukkavaihe kestää 3 – 4 vuotta. Aikuisten erakkokuoriaisten elämä kestää vain joitakin viikkoja. Täysikasvuiset yksilöt eivät syö mitään, vaan keskittyvät ainoastaan lisääntymiseen. Koiraat taistelevat naaraista puskemalla toisiaan.
Ruissalon erakkokuoriaispopulaatiota on tutkinut Matti Landvik, jonka erinomainen väitöskirja Isolated in the last refugium ‒ The identity, ecology and conservation of the northernmost occurrence of the hermit beetle julkaistiin 2018.
Erakkokuoriainen – Ruissalon lajiston kirkkain tähti
Erakkokuoriainen (Osmoderma barnabita) on isokokoinen, 3 – 4 cm pitkä, tumma kovakuoriainen. Lajia esiintyy Suomessa vain Ruissalossa, lisäksi tunnetaan muutamia hajaesiintymiä muutamien kilometrien säteellä Ruissalosta. Laji siis elää meillä täysin eristyksissä eurooppalaisiin populaatioihin nähden ja se on uhanalainen, rauhoitettu ja luokiteltu erityisesti suojeltavaksi lajiksi.
Vennajäärän elämää puun ja kuoren välissä
Vennajäärä (Mesosa myops) on kookas, harmaankirjava kovakuoriainen, jolla on huomattavan pitkät tuntosarvet. Suomessa – ja ylipäänsä Pohjoismaissa – lajia tavattaneen ainoastaan Ruissalossa. Laji on uhanalainen ja rauhoitettu. Vennajäärä on täysin riippuvainen kuolleista tammen ja lehmuksen rungoista, joissa sen toukat elävät. Lajia suojellaan parhaiten jättämällä kaatuneet rungot ja pudonneet oksat maahan ja turvaamalla eri-ikäisten tammien esiintyminen alueella.
Vennajäärän toukat kaivavat kuoren alle puuainekseen leveitä, mutkittelevia käytäviä. Toukkavaihe kestää kaksi vuotta.
Jalopuumetsien ja lehtojen kesä on rauhallinen muttei eloton
Kesäpäivä jalopuumetsässä ja lehdossa on hiljainen, hämyinen ja rauhallinen. On täällä kuitenkin elämää, kun hetkeksi pysähtyy katselemaan ja kuuntelemaan.
Linnunpoikaset pitävät haparoivia lentoharjoituksia, oravanpojat vilistävät kilpaa puunrungoilla, kovakuoriaisten toukat kaivelevat käytäviään lahopuussa ja jossain kauempana rasahtaa kuiva oksa metsäkauriin sorkan alla.
Ja on järkähtämättöminä paikoillaan seisovissa ikivanhoissa tammissakin elämää; niiden lehdet yhteyttävät puulle jatkuvasti elinvoimaa, jonka se käyttää kasvuun sekä tammenterhojen ja ensi kevään silmujen kasvattamiseen.
Tammenterhon opastuskeskus perustettiin vuonna 1995 ja se sijaitsi aiemmin Rantapromenadin varrella saaren alkupäässä. Telakka-alueella sijaitsevien tilojen siirryttyä kesäkuussa 2016 hinaajavarustamo Alfons Håkansin hallintaan opastuskeskus muutti Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen. Samalla opastuskeskuksen nimeksi vaihdettiin Ruissalo Info.
